Hiil Oy:n tuottamaa hiillettyä pintaa esillä metsässä.
Hiil Oy:n tuottamaa hiillettyä pintaa esillä metsässä. Kuva: Joona Kotilainen, Hiil Oy

Miljoonaluokan rahoitus ekologisia hiillettyjä puupintoja valmistavalle Hiil Oy:lle – yhtiö rakentaa tehtaan Kontiolahdelle ja skaalaa tuotantonsa moninkertaiseksi

Hiil Oy nousi median otsikoihin keväällä 2023, kun yhtiö kertoi tavoitteestaan perustaa kierrätyspuun pinnan hiiltämiseen keskittynyt tehdas Pohjois-Karjalaan. Yritys rakensi vuosi sitten pilottiversion hiillytysteknologiasta, jolla se valmistaa luonnonmukaisia, myrkyttömiä ja ekologisia hiillettyjä puupintoja esimerkiksi terassi-, sisä- ja ulkoverhoilukäyttöön. Nyt yhtiö rakentaa syksyllä 2024 varmistuneen sijoituskierroksen myötä tehtaan Kontiolahdelle.

Hiil Oy on tullut tunnetuksi vastuullisesti valmistetuista hiilletyistä puutuotteistaan. Suurin osa Hiilin käyttämistä puista ovat Kiertopuu® -tuotteita, jotka ovat peräisin puuteollisuuden usein matalasti jalostetuista, hukatuista tai käyttämättä jääneistä sivuvirroista. Tulella poltettu pinta antaa puulle luonnollisen suojan olosuhteita vastaan ja saa pinnan eläväisen näköiseksi. Hiilin tuotteita käytetään ulkoverhoukseen, sisäverhoukseen ja terassien rakentamisessa.

Syksyn 2024 rahoituskierroksella Hiil-yhtiöön sijoitti neljä rahoittajaa ja tämän lisäksi yhtiö hakee pankkilainaa ja investointitukea ELY-keskukselta. Kokonaisrahoitus nousee n. 1,5 miljoonaan euroon. Yhtiöön sijoittivat perheyhtiö Helkama-Kiinteistöt OyTimo Väänäsen omistama Brabaco OyKari Kakkonen ja Redstonen hallinnoima North Karelia Growth Fund. Sijoitetut varat yhtiö käyttää hiiltämisteknologian jatkokehittämiseen, tehtaan rakentamiseen ja hiillettyjen puutuotteiden kaupallistamiseen.

–Tämä sijoitus on merkittävä asia meille. Sen turvin päivitämme tuotantomme teolliseen mittakaavaan ja vastaamme suurempaan hiilletyn puun kysyntään Suomessa ja ulkomailla. Tulevaisuus näyttää hyvältä, kuvailee toinen Hiil Oy:n perustajista ja yrityksen toimitusjohtaja Miikka Kotilainen.

Rahoituksen myötä yhtiö hankkii hiilletyn puun valmistamiseen soveltuvat tilat Kontiolahdelta, rakentaa teknologiaa entistä energiatehokkaampaan suuntaan, moninkertaistaa tuotantokapasiteettinsa ja keskittyy jälleenmyyntiverkoston rakentamiseen ja tuotteen kaupallistamiseen Suomessa ja kansainvälisillä markkinoilla. Tehtaan rakentamisen tavoitteena on saavuttaa lähivuosina miljoonien eurojen liikevaihto.

–Hiilillä on todella hyvät edellytykset pärjätä kansainvälisessä kilpailussa ja saada tuotteensa kaupaksi. Yhtiön tuotteet ovat kiinni tämän ajan vaatimuksissa ja edistävät ekologisempaa rakentamista. Lisäksi yhtiön keksinnöt tuotantoteknologian osalta ovat merkittävä kehitysaskel puun ekologisessa hiiltämisessä, kertoo Timo Väänänen, yhtiöön sijoittanut yrittäjä ja Hiil Oy:n uusi hallituksen puheenjohtaja.

FacebooktwitterredditpinterestlinkedinmailFacebooktwitterredditpinterestlinkedinmail