Page 120 - PU212_FI_Grey

Basic HTML Version

120
2/2012 PROJEKTIUUTISET
Kasavuoren päiväkoti
Arkkitehdin työ
Kasavuoren päiväkodin suunnittelu lähti
käyntiin vahvistetun kaavan pohjalta. Kaa-
vaan ei tarvittu muutosta, mutta uusi ra-
kennus vaati suunnittelijalta kilvoittelua
ammattitaidon suhteen: Uutta tilaa tarvit-
tiin niin paljon, että kiinteistön rakennus-
oikeus käytettiin kokonaan.
– Rakennuksen kokonaistehokkuus
maksimoitiin ja siten toimintojen vaatima
pinta-ala saatiin juuri ja juuri mahtumaan
rakennusoikeuteen, kertoo arkkitehti
Tar-
mo Peltonen
Arkkitehtitoimisto Lehto Pel-
tonen Valkama Oy:stä.
Kaupunkikuvalliseksi tavoitteeksi raken-
nustoimikunta asetti sen, että uuden päi-
väkotirakennuksen tulee muodostaa yhte-
näistä kaupunkikuvaa aiemmin rakenne-
tun ”paviljonkipäiväkodin” kanssa. Tavoit-
teena oli myös sijoittaa rakennus kadun
varteen ja leikkipihat tontin keskiosalle.
– Rakennus massoiteltiin siten, että ka-
dun varrella se on yksikerroksinen, jolloin
se ei varjosta kadun varren yksityisasunto-
7-ryhmäinen päiväkoti jakautuu viiteen
akustisesti toisistaan erilliseen ”soluun”,
mutta erityistä huomiota on kiinnitetty
yhteisesti käytettäviin tiloihin, kuten atel-
jee, vesileikkitila ja verstas. Osa tiloista on
muunneltavissa yhdistelemällä.