117
PROJEKTIUUTISET 2/2012
Kasavuoren päiväkoti
Kasavuoren päiväkoti oli Kauniaisten kaupungin merkittävin
investointi vuonna 2011. Se on myös merkittävä investointi
kunnan asukkaiden viihtyvyyden kannalta. Lasten
elinympäristön ja heidän palveluidensa tarpeita ei voi
kyllin korostaa. Kaupunkirakenteen suhteen puistomainen
Kauniainen on saanut uuden urbaanin sirun. Rakennus
yhtenäistää alueen kaupunkikuvaa kuitenkaan muuttamatta
sen henkeä puistomaisen matalan rakentamisen alueena.
sa ja valvomassa projekti-insinööri
Tommi
Metsälä
apunaan projektivalvoja
Hannu
Laakkonen
.
Ohjemalliset vaatimukset
Suunnittelukonsulttien ja urakoitsijan
työlle asetettiin useita tavoitteita.
– Tontin luonteen ja käytettävissä ole-
van rakennusoikeuden vuoksi keskeinen
vaatimus oli se, että ne suunnitellaan erit-
täin tehokkaiksi käytön suhteen. Eteinen
esimerkiksi piti suunnitella siten, että use-
ampi ryhmä kykenee käyttämän sitä. Sa-
ma koski leikkitilan muodostusta, joka saa-
tiin aikaiseksi suunnittelemalla solu- ja pa-
riryhmien tiloja. Myös tilojen laadulle ase-
tettiin omat vaatimuksensa. Tilat piti suun-
nitella siten, että ne ovat hillityt, rauhalliset
ja linjakkaat ja että osa niistä on muunnel-
tavissa yhdistämällä, varhaiskasvatuspääl-
Rakennuksen tontti on varsin ahdas näinkin
suurelle päiväkodille, jolloin rakennus oli
pakko rakentaa kaksikerroksiseksi. Samalla
saavutettiin mahdollisuus laajentaa piha-
aluetta viereiselle puistokummulle suoraan
2. kerroksesta. Pihapiiri on erittäin tärkeä
osa päiväkodin toimintaa.