
Erittäin keskeisellä paikalla Aleksanterinkadun ja Mikonkadun kulmauksessa sijaitseva, 1800-luvun lopussa rakennettu Atlas-talo on käynyt läpi perusteellisen julkisivukorjauksen. Saman urakan yhteydessä puhdistettiin viereisen graniittipintaisen Salama-talon julkisivut.

Alvar Aallon suunnittelema Finlandia-talo valmistui vuonna 1971 konsertti- ja kongressitaloksi; sen kongressisiipi avattiin vuonna 1975. Suojellussa rakennuksessa avattiin nyt uusi laajennusosa vastaamaan lisääntyneeseen kokoontumistilojen tarpeeseen.

Uuden Kluuvin suunnittelijat loivat enemmän kuin pelkän rakennuksen: lokakuussa Helsingin ydinkeskustassa avattu kauppakeskus on tuote, jossa tila ja toiminnallisuus tukevat toinen toisiaan. Vaikka kauppakeskus on suunnattu nuorille ja nuorekkaille kaupunkilaisille, on uudistuksessa tehty kunniaa entisen Elannon tavaratalon 1950-luvun ajattomalle arkkitehtuurille.

Helsingin kaupunki on myöntänyt luvan rakentaa maassamme ensimmäisen asuinalueen, jossa huoneistot osittain kurkottavat meren ylle. Merenkulkijanranta Lauttasaaressa on siten harvinainen rakennuskohde. Se on myös arkkitehtuuriltaan yksilöllinen asuinalue, jossa veistokselisuus ja miljöö muodostavat puistomaisen kokonaisuuden.

Viikkiin, uuteen Ympäristötaloon, muutti Helsingin kaupungin ympäristökeskus sekä osa Helsingin yliopiston ympäristötieteiden laitosta.

Museovirasto sai uudet toimitilat Sturenkadulta. Museoita lukuun ottamatta tiloihin sijoitetaan kaikki Museoviraston Helsingissä sijaitsevat toiminnot.

Helsingin seurakuntayhtymän omistama rakennus Bulevardilla sijaitsee hienolla paikalla. Tilat on peruskorjauksessa kunnostettu ja talotekniikka uusittu nykyvaatimusten mukaisiksi. Tämä seurakuntayhtymän rakennus tuottaakin jotain. Kirkollisista rakennuksista kun on yleensä etupäässä menoja.

Kansallinen audiovisuaalinen arkisto KAVA muutti uusiin väljempiin tiloihin. Workspace suunnitteli tilat skandinaaviseen henkeen strategialähtöisen työympäristön kehittämishankkeen tulosten pohjalta. Workspacen Heikki Prokkola valotti Projektiuutisille myös työympäristöjen tulevia suuntauksia.

Evli Pankki on riippumaton investointi- ja varainhoitopankki, joka tarjoaa varallisuudenhoitoa, osake- ja johdannaisvälitystä, sijoitustutkimusta ja corporate finance -palveluja. Pankin Aleksanterinkadun pääkonttorin lisäksi henkilökunta on tehnyt töitä pienemmissä yksiköissä hajallaan. Evli Pankin hallintopäällikön Marko Koukkusen mukaan oli aika kerätä väki yhden katon alle – Helsingin kattojen ylle.

Soopelin korttelin City-Center on uusiutumassa sisäpuolelta moderniksi lii-kekeskukseksi. Kiinteistön omistaa Sponda ja hanke on yksi yhtiön tärkeim-mistä kehityskohteista Helsingin ydinkeskustassa.