
ABC-liikenneasema sijaitsee E18-moottoritien varressa Karnaisten liittymän yhteydessä.
– Ideanamme oli luoda elämyksellinen ja ilmaisullinen paikka, jonka arkkitehtuuri on tyylikästä ja houkuttelevaa ja luo hyvät puitteet liikenneaseman toiminnoille, summaa pääarkkitehti Jarmo Saarinen toimistonsa työstä.

NCC Property Development Oy luovutti alkukesästä kauppapuiston kaksi ensimmäistä vaihetta Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varman omistukseen. Ensimmäisinä kauppahuoneina liikkeensä avasivat Starkki, S-market ja R-Kioski. Syyskuun 2009 vaiheilla toimintansa aloittavat JR Kodintavaratalo Oy ja Motonet.

Valtatie E18 on EU:n määrittämän TEN (Trans-European Networks) liikenneverkon prioriteettihankkeen, Pohjolan kolmion liikennekäytävän, keskeinen osa. Muurla Lohja-moottoritien tilaajana toimi Tiehallinto. Hankkeesta käydyn kansainvälisen kilpailun tuloksena projektin toteuttajaksi valittiin Tieyhtiö Ykköstie Oy. Se vastasi suunnitteluttamisesta ja rakentamisen lisäksi myös vastaa maantieväylän hoidosta ja ylläpidosta.

Lohjan Prisma-kauppakeskus on ollut Osuuskauppa Suur-Seudulle pitkän aikavälin hanke. Kaikki alkoi noin kymmenen vuotta sitten. Kaupunki tarjosi tuolloin osuuskaupalle ja sen kilpailijalle Keskolle keskustasta liiketonttia. Kaupunki halusi siten vahvistaa strategisen linjauksensa mukaan keskustan kaupallisia palveluja ja estää ostovoiman karkaamisen taajaman ulkopuolelle. Sen lisäksi kaupungin tavoitteena oli keskustan ilmeen kohentaminen.

Vuonna 1979 valmistunut Lohjan sairaala on hyväkuntoinen, mutta tiloista oli huutava pula. Väestönkasvun lisäksi Lohjan sairaalan lisätilan tarve kasvoi merkittävästi Meltolan sairaalan lakkauttamisen yhteydessä. Lohjan sairaalan laajentamisessa Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri (HUS) oli rahoittaja ja omistaja, mutta jo suunnitteluvaiheessa kumppanina oli Lohjan kaupunki. Sairaalakiinteistön koko kasvoi noin 38 prosentilla ja HUS vuokraa tiloja nyt myös perusterveydenhuollon käyttöön.

Kirjastoa sanotaan usein kansalaisten olohuoneeksi. Lohjan kirjastotoimenjohtaja Martina Aminoff-Remes ei täysin allekirjoita kielikuvaa. – Se viittaa ehkä liiaksi löhöilyyn, kun kirjastoon tullaan aktiivisella mielellä. Mieluummin puhuisin torista.

Meriturvan koulutuskeskus on saanut uuden pääkoulutusyksikön Lohjalle, jonne on rakennettu toistaiseksi maailman suurin ja modernein pelastautumiskoulutukseen käytettävä allassimulaattori.

Lohjan kihlakunnanvirasto ja oikeustalo ovat nyt keskitetysti yhtenäisissä toimitiloissa, liikenteellisesti tarkoituksenmukaisella paikalla. Arkkitehtuurin tavoitteena oli luoda rakenteellisesti ja esteettisesti pitkäaikainen ratkaisu, joka tasapainottaa ympäristön sekavaa rakennuskantaa.